Kommentteja päivän teemaan. Koskien SAL:n toimintaa
-Vaikka kukaan ei julkisesti olekaan kommentoinut päivän kirjoitusta koskien kirjoitustani Urheiluampujan yleisönosastolle, olen saanut puolisensataa yhteydenottoa puhelimitse, sähköpostilla ja whatsappeilla. Harmi vaan, etten ole saanut niitä mielipiteitä, jotka ovat olleet kirjoituksestani eri mieltä. Tästä irtoaa varmaan keskustelunaiheita viikonlopun Grande Finaaliin, kertoo Marko.
Kommentteja: (osaa siistitty, osa jätetty pois)
Great
Rohkea kirjoitus
Nissinen ei oikeasti johda. Teettää johtamiskyselyitä, johon tulee palaute 6kk kyselyn jälkeen.
Melko rajua
Pelle on kaikiss reissuissa mukana. Maksaa liitolla paljon ja omat hommat Suomessa jää rempalleen
Asia settiä
Lajista(an) ja sen tulevaisuudesta huolestuneen asiantuntijan rehellinen, suora kannanotto. Arvostan
Hyvin kirjoitettu. Hyvä, että joku uskaltaa ja roh¨keaa kertoa asioiden tilan, respect! Ite en voi, nyrkkiä tulee muuetn p…een ja on jo tullutkin. Liiton toimintaa ei saa arvostella
Kuka on Lantee? Ei ole näkynyt missään
Oikein teit. Hyvä
Vesalla ei ole aikaa. Vaikka hän on paikalla, hän on poissa oleva. Ajatukset ovat ihan muualla.
Asiastahan siinä sinä koko ajan kirjoitit.
Marko, hyvin kirjoitettu. Johtajuus ja johtaminen tuntuu hävinneen. Pidä vaan pintasi.
Hienoa
Olen laittanut Vesalle ja Annelle postia, koskin valmennuksen lähes taydellisestä toimimattomuudesta.
Toi on sun paras kirjoituksesi koskaan.
Pelle ajeli pitkin Italiaa, ja ei suostunut ottamaan urheilijoita autoonsa.
Näkee et toi tuli ajatuksella sydämestä
Niin hyvin kirjoitettu, et harkitsin jopa kommentointia tai suoraan kirjoittamista Lanteelle
Marko sussa on kirjoittajan vikaa ja kaiken lisäksi asiaa ja hyvin ilmaistu
Just luettiin Kiinassa, täyttä asiaa!
Kukaan ei tunnu tietävän mitä Lantee puuhaa. Ei keskustella ketä kutsutaan mihinkin.
Pelle ei pidä lupauksiaan. Puhuu vaan, on ihan pihalla
Nissinen ei viitsi puuttua mihinkään. On mukana vaan CV:n takia. Käy kisoissa, mutta ei edes keskustele ampujien kanssa