Aleksin Lepän EM-kisat jäivät kahteen päivään – hyvä alku ei riittänyt 28. sijaa parempaan henkilökohtaisessa kilpailussa

Aleksin Lepän EM-kisat jäivät kahteen päivään – hyvä alku ei riittänyt 28. sijaa parempaan henkilökohtaisessa kilpailussa

Julkaistu 29.2.2020 21:33

Aleksin Lepän EM-kisat jäivät kahteen päivään – hyvä alku ei riittänyt 28. sijaa parempaan henkilökohtaisessa kilpailussa

Aleksi Leppä
Aleksi Leppä

Aleksi Lepän urakka ilma-aseammunnan EM-kisoissa Puolan Wroclawissa jää kahteen kilpailuun. Leppä sijoittui lauantain ilmakiväärin henkilökohtaisessa kilpailussa parhaana suomalaisena 28:nneksi ja kun Suomen joukkueet eivät selviytyneet sunnuntaina ammuttavaan joukkuekilpailun finaaliin, ampujamme voivat pakata pyssyt matkasuojiin kotimatkaa varten.

Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Pirjo Peltola sanoi, että tavoitteet olivat korkeammalla kuin mitä saavutettiin.

– Sitä ei voi kiistää. Perustasoa pitää pystyä jatkossa nostamaan 630 pisteen lähelle. Työ jatkuu, ja kovuutta on saatava lisää, Peltola ja kiväärivalmentaja Mikko Mattila sanoivat ampumaurheiluliiton tiedotteessa.

Lepän tulos oli 624,8. Muista suomalaisista Sebastian Långström oli 56:s 620,7 pisteellään. Juho Kurjen tulos oli 619,1 ja sijoitus 60:s. Finaaliraja oli 628,7.

Alku hyvin, sitten alkoivat ysit

Lepän kilpailu alkoi hyvin, sillä hän oli finaalivauhdissa kahden ensimmäisen sarjan jälkeen. Kolmannen sarjan oudot yhdeksiköt alkoivat hermostuttaa haminalaista, ja peräkkäin ammuttu ysipari pakotti Lepän laskemaan aseen alas ja istumaan. Huilin jälkeen Leppä jatkoi paremmalla ammunnalla, mutta venynyt kisan näytti verottaneen voimia.

– Jännitti aika paljon, mutta alku meni silti todella hyvin ja pystyin ampumaan omalla tasolla, Leppä sanoi.

– Loppupuolisko oli sitten vähän haastava: tuli hyviä kymppejä, mutta myös muutamia virheitä. En saanut parasta irti. Finaaliin pääseminen olisi vaatinut tosi onnistumista, mutta ei se mahdottomuus olisi ollut. Taso on kova, pitää vain ampua paremmin.

Lepän sarjat olivat 105,5, 104,4, 103,5, 104,2, 103,6 ja 103,6.

Olympiapaikat Unkariin ja Turkkiin

Unkarin Peter Sidi oli peruskisan ykkönen 632,5 pisteellään. Hän varmisti samalla olympiamaapaikan Tokioon, kuten myös peruskilpailussa neljänneksi sijoittunut Turkin Omer Akgun. Kaikilla muilla finaaliin päässeillä oli olympiamaapaikka jo aiemmin saavutettuna.

AIHEET

Jukka Lehtoranta

JUKKA LEHTORANTA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *