The ESC Air Cup sai kaksi hienoa yhteistyökumppania

The ESC Air Cup sai kaksi hienoa yhteistyökumppania

The ESC Air Cup sai kaksi hienoa yhteistyökumppania – the Air Cup is powered by the German Carl-Walther and Indian Capapie

Kohta se alkaa, nimittäin ESC:n Air Cup. ESC ja sen Teknisen Komitean kehitys ryhmä on työstänyt ilma-aseiden Air Cupia kuluvan kesän aikana. Cup on pyörinyt jo useamman vuoden ajan, mutta nyt siihen on tehty muutoksia silmällä pitäen nykyinen hankala Korona virus tilanne. Air Cupin ideana on kilpailla kotiradalla. Kisa on tarkoitettu kaikille niille urheilujoille, jotka eivät ole osallistuneet ISSF:n MM-, MC-kilpailuihin tai Euroopan mestaruuskisoihin viiden viimeisen vuoden aikana. Luvassa on siis Shooting Sport for all -idea ja matala kynnys osallistua.

Air Cup sai myös kaksi merkittävää yhteistyökumppania: tunnettu saksalainen asevalmistaja Carl-Walther ja intialainen asuvalmista Capapie ovat nyt tukemassa kisaa neljän vuoden sopimuksella. Yritykset markkinoivat tuotteitaan ja mm. palkitsevat finalisteja tuotteillaan.

Cup kilpaillaan marraskuusta 2020 maaliskuuhun 2021, yksi kilpailu kuukaudessa eli yhteensä viisi kisaa. Peruskisan viidestä kilpailusta huomioidaan urheilijalta neljä parasta tulosta. Rankingin perusteella syksyn 2021 SuperFinaliin pääsee 8 parasta mies- ja naisurheilijaa ilmakiväärissä ja -pistoolissa. SuperFinaalin lisäksi uudistuksena on, että Liikkuva maali on myös kilpailumuotona. Liikkuvan maalin finaaliin valikoituu 4 parasta mies ja naisurheilijaa. SuperFinaali kilpaillaan ensi vuoden syksyllä ja se on nähtävissä suorana striimauksena ESC:n sivuilla. Lisää tietoa löytyy http://www.esc-shooting.org/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *