HAS on hakenut 2021 10m SM-kisoja
Haminan Ampumaseura on hakenut vuoden 2021 10m kiväärin ja pistoolin SM-kilpailuita sarjojen M ja N osalta. Kilpailut olisi tarkoitus järjestää Kisakallion Urheiluopistolla perjantaina 10.12.2021 samaan aikaa jo myönnettyjen Grand Prix of Leppa.fi PART VII kilpailuiden yhteydessä niin, että SM-kilpailut korvaisivat perjantaille suunnitellut EM-näyttökilpailut.
Kisakallioon on tulossa 40 SIUS taululaitetta. Kilpailuita ei kuitenkaan voida järjestää ilman poikkeusta. Koska Grand Prix of Leppa.fi PART VII:n kisaesite on ollut julkaistuna mm. ESC:n sivuilla ja suoramainonnassa, ja siinä on luvattu urheilijoille tarjota perjantaina EM -näyttökilpailut finaaleineen, myös nuorten sarjoissa, kilpailua järjestäjä edellyttää, että nuorten suomalaisurheilijoiden, jotka olis vat osallistuneet EM_näyttöön N20 tai M20 sarjoissa ja nyt osallistuvat N tai M sarjaan, tulos tulee huomioida heidän N20 tai M20 sarjojen näyttöinä.
– Olemme lähettäneet hakemuksen SAL:n hallitukselle eritysvaatimusten kera tänään. Voimme ampua perjantaina viisi erää ja kaksi kertaa 8+8 ampujan finaalit. Enempää ei ehdi, kun halutaan tehdä hyvin. Tämä tarkoittaa maksimissaan 190 ampujaa, sisältäen ulkomaalaiset. Koitamme osaltamme olla mahdollistamassa SM-kisojen järjestämistä, olisi todella kurjaa, jos ne jäisivät pitämättä, kertoo kilpailun johtaja Marko.
Lisäksi järjestäjä esittää, että N/M sarjan 8 parasta urheilijaa etenevät finaaliin kansallisuudesta riippumatta, mutta SM-mitalit jaetaan kolmelle parhaalle suomalaisurheilijalle. Tai mikäli kohtaa ei hyväksytä, niin poikkeuspäätöstä KY:n sääntökohtaan 5.5, jolloin urheilijat palkitaan SM-arvoilla peruskilpailun perusteelle, ilman finaalia ja finaali ammutaan normaalien ISSF sääntöjen mukaan kahdeksan parhaan finaalina.
Grand Prix of Leppa.fi PART VII ilmoittautuminen alkaa perjantaina klo 12.00. Sen paketin lunastaneet osallistuvat ilman erillistä maksua SM-kisoihin, mukäli SAL:n hallitus hyväksyy edellä mainitut poikkeuksen ja myöntää kisan HAS:lle. Mikäli ei, niin sitten ammutaan suunnitelman mukaiset EM-näyttökilpailut sekä perjantina, että lauantaina ennen Grand Prix of Leppa.fi PART VII -kisaa.
Erillinen SM-kisoihin ilmoittautumien on tarkoitus alkaa 5.11.
One thought on “HAS on hakenut 2021 10m SM-kisoja”
Hei, tämähän on aivan loistava UUTINEN olisi todella iso pettymys jos vuoden 2021 SM kilpailut jäisivät järjestämättä. Urheilijoille ei varmasti ole isoa merkitystä pienten järjestelyiden tuomissa muutoksissa. Tärkeintä että päästään kilpailemaan ja oikeasti peruskilpailun paras on oikeutetusti PMESTARI 😁 Aivan loistavaa saada kilpailla hyvin organisoiduissa kilpailuissa ja loisto puitteissa.