300m kiväärisääntöihin yritettiin kajota erillisellä ohjeella

300m kiväärisääntöihin yritettiin kajota erillisellä ohjeella

Leppa.fi on saanut useita kitkerän sävyisiä yhteydenottoja koskien sähläystä 300M.n vakiokiväärin säännöistä ja selvitteli asiaa.

Ruotsalainen kivääriampuja Johan Gustafsson osoitti kirjeensä ESC:n kiväärin 300m:n alakaomitean puheenjohtaja Konrad Jäggille. Aihe käsitteli muutettuja 300m:n kiväärin sääntöjä, josta ei ole mitään mainintaa sen enempää ISSF:n kuin ESC sivuillakaan. Gustaffsonin käsiinsä saaman ohjeen mukaan näin ammuttaisiin mm EM ja MM-kisoissa. Tätä uuttä sääntötulkintaa olisi jaettu joillekin maille, mutta ei kovin laajasti.

Sveitsiläiset esittivät jo 300m:n Ruotsin osakilpailussa viime viikonloppuna, että ”uudet säännöt” otettaisiin käyttöön. Onneksi paikalla oli asiantuntevat juryn jäsenet, mm Kalle Hasu Suomesta, jotka estivät asian.

Suurimmat muutokset olisivat koskeneet vakiokiväärin säätöjä. Poskipakkaa ja perälevyä saisi säätää kesken kisan. Piipun alaa olevan etutukin saisi poistaa asentojaen välillä. Nämä kaikki suunnitellut muutoksen olisivat romuttaneet varkiokiväärin alkuperäisen ajatuksen ja tehneet siitä vapaakiväärin.

Konrad Jäggi kirjoitti tänään vastineen asiaan. Kirjeessä Jäggi kiistää olevansa niiden luoja ja ilmoittaa 300 metrin vakiokiväärin muutosten, sellaisina kuin hän on ne teille toimittaut, tulleen ”korkeammalta auktoriteetilta”. Monien kielteisten reaktioiden perusteella Jäggin on esittänyt ISSF:lle pyynnön, että kaiken pitäisi pysyä ennallaan, kuten18.02.2020 sääntöissä on, koska tässä mainitut muutokset eivät ole saatavilla missään sääntökirjassa. Muun muassa siksi, että perälevyä saa siirtää vain 30 mm sivusuunnassa, vaaka-akselin pyöriminen ei ole sallittua. Poskikappaletta ei saa säätää jne. Vastinneessaan Jäggi ehdottaa, että 300 metrin ampujat otettaisiin mukaan mahdollisiin muutoksiin, esimerkiksi seuraavassa yleiskokouksessa Zagrebissa vuonna 2022 järjestettävän Euroopan Cupin finaalissa. Nämä on nyt hyväksytty ISSF:ssä ja 18.02.2020 sääntökirjaa sovelletaan, kirjoittaa Jäggi.

Tässä alkupeäinen ”sääntömuutos”, joka siis ei ole voimassa:

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on image-8.png

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *