5024 km takana ja hyvä kisareissu heitetty
Pitkä ja tuloksekas, yli kaksi viikkoa kestänyt nuorten kisareissu 30th MEETING OF THE SHOOTING HOPES 2022 PILSEN kisoihin Tšekissä 9.-12. 2022 ja 20th Masters in Denmark 2022 Tanskan Århusissa 16.-19.6.2022, on takana. Kaikki sujui suunnitelmien mukaan, eikä matkalla ilmennyt minkäänlaisia vastoinkäymisiä.
Kilpailuillinen menestys oli erittäin hyvä. Kaikki urheilijat ampuivat vähintään yhdessä lajissaan kauden parhaansa, mutta uskomattominta on, että kolme urheilijaa paransi yhteensä yhdeksää ennätystään. Uskomattomaksi asian tekee se, että näiden urheilijoiden ennätystaso oli jo ennen reissua hyvä. Tämä kertoo, että urheilijoiden lajikestävyys oli hyvä, ammuttiinhan näissä kahdessa tapahtumassa yhteensä 12 peruskisa starttia, finaalien lisäksi.
Kansainvälisen kokemuksen kartuttaminen oli monelle urheilijalle erittäin tärkeää.
-Oli kiva päästä pitkästä aikaa ulkomaille kisaamaan, kun siihen ei ole hetkeen ollut mahdollisuutta. Kaksi viikkoa meni ihan hujauksessa, tekemistä riitti joka päivä. Kokonaisuudessaan ihan onnistunut reissu, selvittiin ilman suurempia kommelluksia. Hauskaa oli ja paljon tuli uutta kokemusta, muisteli Aino Nenonen.
-14 päivää ja 12 kilpailua Tsekissä ja Tanskassa ja yli 4000km Euroopan teitä takana, matka oli hyvin järjestetty ja meni onnistunesti loppuun asti. Nämä oli mun ensimmäiset ulkomaankisat, jossa oli hyvä saada ensimmäinen kunnon ulkomaankisakokemus pienoiskiväärillä. Århusissa ammuin omat ennätykseni uusiksi ja pääsin ampumaan asento finaaliakin. Saa olla tyytyväinen omaan tekemiseen, kertoi Aleksi Kasi.