EM-Kilpailut Wroclaw Puola. 50m kivääri 3x20ls miehet. Peruskilpailu. Aleksin kisa piloille tuomarihäsäkässä ennen ensimmäistä kisalaukauksta

EM-Kilpailut Wroclaw Puola. 50m kivääri 3x20ls miehet. Peruskilpailu. Aleksin kisa piloille tuomarihäsäkässä ennen ensimmäistä kisalaukauksta

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on image-5.png

Aleksi kisa sai dramaattisen lopun ennen kuin edes alkoikaan. Kyse on kivääri hihnasta, joka tulee tukikäden hauiksen seuduilta kiinni aseen tukin alla olevaan kiskoon. Tällä hihnalla ampuja vakauttaa sekä polvi, että makuuasennot. Kiväärin säännöt sanovat, että hihnan leveys saa olla maksimissaan 40 mm leveä. Aleksi tarkastutti hihnan ennen kisaa, ja se hyväksyttiin, kuten aina ennenkin. Kuitenkin tämä hihna joka tulee kahdesta kohdasta ranteeseen ja edelleen kiinni aseeseen menee päällekkäin niin, että siitä tulee kokonaisuudessaan enemmän käytössä, kuin maksimi 40mm. Tämän ei ole aiemmissa kilpailutapahtumissa puututtu.  

Kuvassa Sebastian Långström näyttöö kuinka päällekäin oleva hihna on levaydeltään ”laiton”.

Eilen karsintakilpailuissa Sebastian Långströmille sanottiin kesken kisan, ettei hänen hihna ole sääntöjen mukaisen. Långström totesi, että oletko varma, johon juryn jäsen sanoi, että melko varma. Långström jatkoa ammuntaansa loppuun, jolloin valmentaja Leif Rolland kertoi, että jos Långström etenee peruskisaan, hänen hihnaa ei tulla hyväksymään. Aleksille ei sanottu, mutta uhka oli yllä. Tuomaristo, johon kuului jäsenet Italiasta, Puolasta ja Suomesta, sanoivat kysyneet asiaa ISSF:n kivääriasiantuntijalta David Goodfellowilta, jonka mukaan hihna olisi ollut laiton. Tänään, kun tapauksen jälkeen Suomen pistoolin päävalmentaja, englantilainen John Leyton-Dyson, soitti samalle Goodfellowille, oli vastaus, että hihnaa voi käyttää.  

Kilpailu oli joka tapauksessa piloilla ja Suomen joukkue jätti asiasta protestin. 

Tuomaristo pohtimassa sanktioita
Suomen kiväärin päävalmentaja Leif Rolland selvittää tilannetta turhaan puolalaiselle ja italialaiselle tuomarille.
Aleksi päästelemässä höyryjä ulkona, muiden kisaillessa. Kuvassa myös kuuluista hihna.

50m kivääri 3x20ls miehet. Peruskilpailu: (lihavoidut finaaliin)

*paikka European Gamesiin.

  1. GIRULIS Karolis LTU 593-38x*
  2. NYMBURSKY Petr CZE 593-36x*
  3. MARICIC Miran CRO 591-38x*
  4. PRIVRATSKY Jiri CZE 590-39x*
  5. RIZOV Anton BUL 590-38x*
  6. JANY Patrik SVK 590-36x*
  7. HEGG Jon-Hermann NOR 590-34x*
  8. CLAUSSEN Simon NOR 589-39x*
  9. KULISH Serhiy UKR 589-35x*
  10. SMETANA Frantisek CZE 589-33x RPO
  11. GORSA Petar CRO 589-30x*
  12. DUERR Christoph SUI 589-29x*
  13. HALVORSEN Ole Martin NOR 589-28x*

36. LEPPÄ Aleksi FIN 0

5 thoughts on “EM-Kilpailut Wroclaw Puola. 50m kivääri 3x20ls miehet. Peruskilpailu. Aleksin kisa piloille tuomarihäsäkässä ennen ensimmäistä kisalaukauksta

  1. Hohhoijaa… Siellähän on tullut oikein totaalinen valaistuminen tuomaristolla. Vastaavalla hihnavirityksellä on ammuttu about 30v ja suomalaiset voittaneet useamman MM:n ainakin 300m:llä sellaisin hihnoin 90-luvulta alkaen. Nyt sitten yhtäkkiä ruvetaankin sääntöjä tulkitsemaan toisin, jos nyt nätisti sanoo, niin on tuo peeseestä.

  2. Ottamatta kantaa tuohon yksityiskohtaan voi kyllä todeta, ettei ainakaan tuomariston toiminta ole ollut sääntöjen mukaista.
    Kuten virkaehtosopimuksessa, säännöissäkin kuuluisi olla soveltamisohjeet. 😃 Ennen oli vakio, että säännöistä oli kitinää vain Suomessa, näköjään maailmallakin on nyt siihen menty. 😃

  3. Kyllä jotain on pahasti vialla kun tälläistä tapahtuu?
    Ainahan nuo hihnanosat ovat päällekkäin asettuneet.Jos ne hieman limittäin menevät ,entä sitten ,ei niistä ratkaisevaa etua saa suoritukseen.Eikä hihnan varsinainen leveys kasva tai levene koska se käsittää kaksi samanlevyistä hihnan osaa päällekkäin(sallittu leveys).
    Säännöt tulee olla kaikille samanlaiset ja kohtelun tasaveroista ja tuomareiden tulee olla tuomareita eikä m—ja.

  4. Sen perusteella mitä tästä luin ja kuulin oli tilanne kokonaisuutenakin lähtökohdiltaan pölhö. Se kuka tempun teki, on minulle ihan sama – tuskin tekee sitä kuitenkaan uudestaan.

    No, tämä hihna-asia käytiin Suomessa lävitse jo vuonna nakki ja muusi. Tällöin päädyttiin ratkaisuun, että hihnan leveys ei muutu ja ns. avoimella lenkillä oleva hihna on täysin sääntöjen mukainen. Eipä tuohon ole puututtu CISM:n kisoissa tai Olympialaisissa kilpailuissakaan muista kisoista puhumattakaan
    Ilmeisesti nyt tehty päätös perustui yksittäisen henkilön yksittäiseen aivopieruun ja homma alkoikin elämään ihan omia latujaan. Mitäpä tästä opimme? Olisiko ratkaisuna se, että tuomarina tulisi toimia vain ko. lajia riittävän pitkään ja hyvän tulostason omaavien urheilijoiden?

    Kv sääntöihin (ja kansallisiin) halutaan tehdä muutoksia sangen usein ja näinä vuosikymmeninä muutoksia on tehtailtu ”tasalta ja viimeistään olympiadien välein”. Tuleeko muutostarve todellisuuteen pohjautuen (ampujan terveys ja turvallisuus) vai kaupallisten intressien paineesta – tai kaikkein typerimmästä syystä eli ”Eskon puumerkkinä”, koska henkilö on sattumalta päässyt vaikuttavaan asemaan organisaatiossa. Ampujain housujen ”perspaikka”, valmistautumis- ja koeaikojen muutokset, ottaako lippa diopteriin, sivuläpät ja niiden koot….. You name it.

    Summa summarum: tehty ratkaisu oli jo alunperinkin susi (kelvoton) – vaikka palattiinkin takaisin ”raiteille” vahinko oli jo tapahtunut. Erillistä soveltamisohjetta ei varmaan tarvita kuin niille, jotka eivät kykene terveen järjen käyttöön.
    Koulutusalalla vieläkin toimiessani en tosin luota edelleenkään järjen voittokulkuun kaikissa tapauksissa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *