Ampumaurheilulla ei ole tulevaisuutta Suomessa

Yksi vanhimmista olympialajeista, ampumaurheilu, on suurien haasteiden edessä. Ei ehkä globaalisti, mutta jos katsomme asiaa Euroopan silmillä, paniikkinappula on jo pohjassa. Euroopan ja Suomen juna meni jo, ja valitettavasti me jäimme asemalle.

Kun katsoo nyt päättyneitä MM-kilpailuja ammunnan luotilajien osalta, 300m lajit pois otettuina, koska niissä ei ole kiinalaisia eikä intialaisia ampujia, voidaan todeta kahden maan ottaneen lähes kaiken. Kiinalaisurheilijat veivät 47% prosenttia kaikista kultamitaleita ja mitaleista yleensä 33% ja intialaiset 21% ja 19% prosenttia. Nämä kaksi maata korjasivat yhdessä 52% kaikista mitaleista.

Pahinta tulevaisuuden kannalta on juuri se, etteivät kiinalaiset ja intialaiset juurikaan juhlineet aikuisten sarjoissa vielä, mutta he hallitsivat juniorisarjoja lähes suvereenisti. Juniorisarjoissa nuo kaksi maata korjasivat yli 61% kaikista mitaleista. Tilannetta helpotti muiden maiden osalta se, että väkisin tuli 33% jokaisesta joukkuekilpailuista muille maille.

Miten näin on päässyt käymään? Jos katsotaan nykyisten olympialajien mitalitaulukoita aikojen alusta edellisiin maailmanmestaruuskilpailuihin vuoteen 2018 asti, voidaan todeta, että juuri tänä vuonna valta vaihtui. Ja kaikissa lajeissa.

Katsotaan lajiperheittäin.

Miesten 10m kiväärissä sekä 50m asennoissa yhtään mitalia ei mennyt Kiinaan tai Intiaan ennen kuin vuonna 2002. Vuosien 2002–2018 välillä ammutuissa viisissä MM-kisoissa, saivat kiinalais- tai intialaisurheilijat 7 mitalia, muiden viedessä 23. Nyt kiinalais- ja intialaisurheilijat saavuttivat näissä lajeissa 2 mitalia, kun muut saivat 4.

Naisten 10m kiväärissä sekä 50m asennoissa 1 mitali meni Kiinaan ennen vuotta 1991. Vuoden 1998 MM-kisoissa Barcelonassa Kiinan Xian Wang sai hopeaa. Hän on ainoa kiinalaismitalisti vuosien 1966–2018 välillä 50m kiväärissä. Vuosien 2002–2018 välillä ammutuissa viisissä MM-kisoissa, saivat kiinalais- tai intialaisurheilijat 6 mitalia, muiden viedessä 24. Nyt kiinalais- ja intialaisurheilijat saavuttivat näissä lajeissa 3 mitalia, kun muut saivat 3.

Miesten 10m pistoolissa sekä 25m olympiapistoolissa yhtään mitalia ei mennyt Kiinaan tai Intiaan ennen  vuotta 1990. Vuosien 2002–2018 välillä ammutuissa viisissä MM-kisoissa, saivat kiinalais- tai intialaisurheilijat 8 mitalia, muiden viedessä 22. Nyt kiinalais- ja intialaisurheilijat saavuttivat näissä lajeissa 2 mitalia, kun muut saivat 4.

Naisten 10m pistoolissa sekä 25m urheilupistoolissa 2 mitalia on mennyt Kiinaan tai Intiaan ennen vuotta 1990. Vuosien 2002–2018 välillä ammutuissa viisissä MM-kisoissa, saivat kiinalais- tai intialaisurheilijat 5 mitalia, muiden viedessä 25. Nyt kiinalais- ja intialaisurheilijat saavuttivat näissä lajeissa 2 mitalia, kun muut saivat 4.

Vastaus on hyvin helppo. Kiinalaiset eivät menesty urheilun vuoksi, vaan he osoittavat kiinalaisen rodun ylivertaisuuta muihin nähden. Jo esikoulussa valitaan ne, jotka jaksavat kannatella pistooli kädessään ja pystyvät seisomaan kiväärin kanssa. Heidän viedään erityiskouluihin ja heitä tulee kadetteja. Vanhemmat ovat ylpeitä lapsistaan, vaikka käytännössä menettävät heidät. Lapset pääsevät muutaman kerran vuodessa vierailemaan kotikylässään.

Kun meillä oppimisen, ymmärryksen ja oma ajattelukyvyn raja, 100 000 laukausta usein ylittyy noin 20-vuotiaana, menee se Kiinassa rikki ja esipuberteetti-iässä.  Kiinassa sinä keskityt vain ammuntaan, muut lukevat ja opiskelevat. Tulevana Kiinan sankarina sinulle ei ole huolta. Miten meillä?

Loppukesällä kokoontuivat Pohjoismaiden ampumaurheiluliittojen puheenjohtajat Kouvolassa. Allekirjoittanut esitti Viron edustajana, että PM-kisoihin tulisi nykyisten nuorten sarjojen lisäksi ottaa mukaan myös juniorit (16–18-vuotiaat) omana sarjanaan, jotta varmistaisimme kilpailukehityksen myös junioreilla. Puheenjohtajat päättivät, ettei tarvetta tällaiselle sarjalle ole. Kun on luovutettu, niin on luovutettu.

SAL:n järjestelmä on ylittänyt parasta ennen -päivän jo ennen vuosituhannen vaihdetta. Meillä on menty nuorten valmennuksessa myös ”kaikki pelaa” -systeemiin, jolloin tehoryhmätoimintaan on päässyt mukaan, jos haluaa. Näin sen toiminta on lamaantunut. Sinne kootaan kaikki halukkaat kahdeksi viikonlopuksi vuosittain. Joissain paikoissa lapsia on niin paljon, ettei tehoryhmävalmentajat ehdi antaa henkilökohtaisia ohjeita kaikille. Vika ei ole valmentajien. Heissä on monta joilla on aito halu auttaa. Määrä vaan on liian suuri ja osa paikalla ihan muuten vaan. Nimensä mukaan, kyseessä pitäisi olla ryhmä, joka on valmis panostamaan lajiin, ei vaan viettämään kahta viikonloppua vuodessa valmennuksessa, josta ei ole juurikaan mitään hyötyä.

SAL:lla ei ole mitään halua panostaa nuoriin. Maaottelut Viron kanssa on lopetettu, kun Rautiolta Timolta vietiin rahat. Nuorten menestys perustuu perheen omaan panostukseen, aktiivisuuteen ja seuratoimintaan. Nuorten maajoukkueisiin noustaan liian myöhään. Sinun tulee olla jo hyvä, kun sinut valitaan. Kun kyse on rahasta, valitaan vain sen hetken parhaat, ei välttämättä soveltuvimmat. Ehkä tässäkin pitäisi olla jo kohdennettua valmennusta junioreille, ennen nousua nuorten maajoukkueryhmiin?

Nuorten vanhemmat eivät uskalla kritisoida toimintaa, sillä lasten harrastuksen puolesta pelätään. Ikävä kyllä hiljaisuus antaa hyväksynnät ala-arvoiselle toiminnalle. Niin kauan kuin toiminta on vain toimintaa toiminnan takia, on turha luulla, että pystymme vastamaan tulevaisuuden haasteisiin ja lyömään kapuloita rattaisiin Kiinan ja Intian johdettua toimintaa vastaan. Olemme vielä saaneet nauttia suomalaisurheilijoiden saavuttamista mitaleista, mutta kun nykyinen polvi lopettaa, on onnistumisista turhaa haaveilla.

Marko Leppä