Tuulevi Suomus Leppa.fi tiimiin
Vihdin Ampumaseuraa edustava 19-vuotias Tuulevi Suomus on valittu Leppa.fi tiimiin. Nummelassa asuva kivääriampuja edustaa seuraavaa polvea nuorissa naisurheilijoissa, joilla on hyvät menestysmahdollisuudet. Suomus on harrastanut ammuntaa noin 9 vuotta.
-Ensimmäisen kerran ampumaradalle lähdin isän ehdotuksesta ja sillä tiellä onkin pysytty tähän asti. Treenaus ja kehitys ovat olleet tasaista koko urani aikana, tähän mennessä menestystä on tullut lähinnä SM-tasolla. Tavoitteeni ammunnassa on asetettu korkealle, arvokisoissa menestyminen sekä tietysti
tärkeimpänä olympialaiset. Ylioppilaaksi kirjoitin keväällä 2022 ja tällä hetkellä vietän välivuotta keskittyen ammuntaan, kertoi Tuulevi.
-Olen tuntenut Tuulevin vuodesta 2017 asti, kun hänet valittiin valtakunnalliseen ampumaurheilun yläkoululeiritykseen. Tuulevi on käynyt meidän leireillämme ja ollut ulkomailla kisareissuilla mukana. Olen oppinut tuntemaan hänet hyvin ja näen, että pystyn auttamaan häntä kohti urheilijan unelmia, sanoo Marko.
Tuulevi on voittanyt 2 SM-kultaa, ensimmäisen Rovaniemellä 2021 N18 sarjan 50m kiväärin makuussa ja toisen tänä vuonna Mikkelissä 50m kiväärin asennoissa, samassa sarjassa.
Viime sunnuntaina Tuulevi ampui oman ennätyksensä 10m kiväärillä Loviisassa tuloksella 621.7.
Kolma kovaa kysymystä Tuuleville:
- Miltä tuntui tulla valituksi Leppa.fi tiimiin?
– Valituksi tuleminen oli mielestäni todella hieno juttu. Koen, että tässä kohtaa uraani paikka leppa.fi tiimissä on toivottu ja toimiva ratkaisu. Tietysti valinta teki hyvin iloiseksi ja odotan innolla, miten yhteistyömme tuottaa tulosta!
2. Mitä odotat tiimiltä?
– Odotan, että tiimin kautta pääsisin urallani taas tärkeitä askelia eteenpäin ja että saisin sen kautta uusia mahdollisuuksia ja kokemuksia. Matka huipulle on vielä pitkä mutta uskon tiimin tuen ja osaamisen avulla pääseväni taas vähän lähemmäksi tavoitteitani.
3. Mitkä sun tavoitteet on ampumaurheilussa?
– Pitkän tähtäimen tavoitteet ovat tietysti arvokisamenestys ja olympialaiset. Koen että tärkein tavoitteeni ei ole kuitenkaan konkreettinen vaan kehittyminen parhaaksi mahdolliseksi kuin pystyn, sen kautta mukana tulee myös menestys. Lyhyemmän matkan tavoite minulla on ensi vuoden arvokisat ja niihin vaadittavan tulosrajan ampuminen.
-Tuulevi on potentiaalinen tulevaisuuden huippu. Hänelle tekee varmasti hyvää päästä tiimiin ja meidän kanssa harjoittelemaan, sanoo Aleksi.