Inka lopettaa huippu-urheilun

Inka lopettaa huippu-urheilun

Inka Havukainen, Simpeleen Hahlo. Kuva Lapua

Ensi viikolla 26-vuotta täyttävä kiteeläinen, Simpeleen Hahloa edustanut Inka Havukainen lopettaa ampumaurheilun. Tämän vuoden joukkue Suomenmestari ja PM-kisoissa neljänneksi ampunut Havukainen olisi valittu myös juuri päättyneisiin MM-kilpailuihin ampumaan 50m kiväärin 3×20 laukauksen asentokilpailuissa. Suomen Ampumaurheiluliitto julkaisi valinnat niin myöhään, ettei sairaanhoitajana toimivalla Havukaisella ollut enää mahdollista vaihtaa vuorojaan, sillä alan työtaistelu toi oman haasteensa ja työvuorot oli jo suunniteltu sille ajalle. – Päätös piti tehdä muutamassa päivässä ja kokonaisuus oli haastava, sanoo Havukainen.

Inka Tanhuvaarassa vuonna 2015

-Työ terveydenhoitoalalla korona-aikana ja sen yhdistäminen huippu-urheilijan harjoitteluun ja kilpailemiseen ei ollut mitenkään mahdollista. Tunnollisena työssään ja urheilussa ei Inkalla ollut mitään mahdollisuutta tehdä molempia, niin että olisi urheilijana pystynyt vielä itseään kehittää. Kilpailumatkoille pääsyyn työ toi haasteita, joita emme pystyneet ratkaisemaan, sanoo kiteeläisistä vuodesta 2014 valmentanut Marko Leppä ja jatkaa, että Inka oli hieno urheilija, jota oli mukava valmentaa.

Havukainen ampui SAL:n maajoukkueryhmässä vuosina 2016-2017 ja 2019-. Havukainen edusti Suomen ammunnan PM-kisoissa 2018 ja 2022. Simpeleen Hahlo, jonka joukkueessa Havukainen ampui, pitää nimissään viime helmikuussa ammuttua 10m kiväärin Suomenennätystä.  Urheilullinen Havukainen palkittiin myös Itä-Suomen parhaana  C ikäisenä pesäpallotyttönä vuonna 2012.

– Lopettamispäätös tuli syksyn aikana pitkän harkinnan jälkeen. Puhuttiin asiasta valmentajan kanssa ensimmäisen kerran toukokuussa ja mietittiin mitä muutoksia pitäisi tehdä, jos haluaa olla huipulla. Usein tuli esille töiden määrä ja kokonaiskuormitus. Nyt tuntuu, etten pysty kolmivuorotyön ohella panostamaan lajiin niin paljoa mitä homma vaatisi. Onhan tässä 17 vuoden aikana tullut mahtavia kokemuksia, joita on hyvä muistella myöhemmin. Pettymyksetkin on kasvattaneet tietyllä tavalla. Oon saanut ampumaurheilun kautta paljon ystäviä, joiden kanssa varmasti ollaan tekemisissä. Haluan kiittää valmentajaa, tiimiä, seuroja, sponsoreita ja perhettä, sanoo Inka Havukainen.

Inka PM-kisojen finalissa Kouvolassa elokuussa 2022

Havukainen oli todellinen tiimipelaaja, vaikka kyseessä olikin yksilöurheilu. Hän aina ajatteli koko porukan yhteistä etua. Inkalla oli suuri vaikutus koko valmennusryhmään.

– Inka on tuonut tiimiin positiivista energiaa. Hän on tiimipelaaja ja mukava treenikumppani. Harmi että päätti lopettaa, mutta ymmärrän kyllä, sanoo Aleksi.

-Inka on ollut aina reilu tiimikaveri. Hän on sympaattinen ihminen, joka pystyy toimimaan kaikkien kanssa yhteistyössä, ja se näkyi koko tiimin toiminnassa. Inkalla oli aina harjoituksissa tekeminen kohdallaan, eikä hän koskaan valittanut mistään, mutta vaikka kuinka hyvin hän olisi ampunut, ei hän suoritustaan sen koommin kehunut vaan se oli ”ihan ok” tai ”ihan hyvä”. Se jäi mieleen huvittavana asiana. Hän antoi lajille paljon, toivon että se antoi myös takaisinpäin. Kiitos Inkalle näistä vuosista, jotka hän jakoi tiimiläisenä kanssamme. Kaikkea hyvää tulevaan, kertoi Lauri.

katso lisaa kuvia Inkasta Legends sivuilta:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *