ISSF saa uuden puheenjohtajan. Rossi löi Lisinin
ISSF on saanut uuden puheenjohtajan. Italialainen Luciano Rossi löi äänestyksessä vastaehdokkaan, nykyisen puheenjohtaja Vladimir Lisinin äänin 136 vastaan 127. Rossi hävisi edellisen äänestyksen niukasti, mutta nyt Ukrainan sodan vaikutus näkyi.
Uuden preseidentin valinta tulee heijastumaan laajasti niin ISSF:n kuin ESC:n toimintaan. Heittäytymällä täysillä Lisinin syliin, ajoi ISSF:n toiminnanjohtajana sekä ESC:n presidenttinä toimiva Alexander Ratner itsenä umpikujaan. Ratner haukkui voimallisesti Rossin, kuten Leppa.fi artikkelissaan 24.11. kirjoitti:
Rossin valinta tulee myös puhdistamaan laajasti valtapiiriä, johon on pesiytynyt liian monta venäläistä ja valko-venäläistä. Toivottavasti sekä ISSF, että ESC tulisivat palamaan enemmän demokratian tielle. Nyt demokratia on ollut sitä, että kaikki saavat puhua, mutta päätös on tehty jo ennen puheita.
-Kyllähän venäläiset säännöistä välittämättä tekivät kuten halusivat, olisi sitten kyseessä kilpailuiden järjestäminen tai muusta kansainvälisestä toiminnasta. – Suunnittelin, että liikkuvan maalin mitaliottelut lähetetään vuoden 2021 EM-kisoista Kisakalliosta televisioituna Suomeen, koska laji on meillä suosittua. Sain varsin nopeasti käskyn, ettei liikkuvaa maalia saa näyttää missään, kertoi EM-kisojen kilpailunjohtajana toiminut Marko, viitaten venäläisiin.
Ehkä jotain myös kertoo se, että valinnan jälkeen, ei ESC:n eijä ISSF sivuilla ole sanaakaan valinnoista ainakaan iltaan mennessä.
Lisinin aikana on monessa asiassa menty hyvin eteenpäin. Hyvin varakkaana miehenä tunnettu Lisin sai urheilijt taakseen aloittamalla käteisen jakamisen omasta pussistaan Brescian 10m EM-kisoissa 2011. Siitä lähtien ovat mitalistit saaneet kirjekuoret. Lisin on myös tukenut ns. kolmansia maita, myöntämällä heille avustuksia olosuhteiden kehtittämiseen.
Toivottavasti Italian parlamentin Forza Italia ryhmässä vaikuttanut Rossi saa tarvittavat uudistukset käyntiin.