Ampumaurheilukeskuksille 1,5 miljoonaa euroa
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan budjettimietintö on valmistunuta. Valiokunta päätti yhteensä noin 50 miljoonan euron nettolisäyksistä hallituksen budjettiesitykseen. Ampumaurheilukeskuksista tukea saavat Iltalehden mukaan lisäykset kohdistetaan mm. liikenneväylien korjausvelan vähentämiseen, maanpuolustuksen ja ylipäätään kokonaisturvallisuuden vahvistamiseen, osaamiseen, ulkoilun ja luonnossa liikkumisen edistämiseen sekä veteraanien rintamalisän korotukseen. Porin luotitalo-hanko 500 000 Hennanlla 300 000€ Muukko 300 000€ Ruutikangas 300 000 Suomen Uutisissa kansanedustaja Jari Ronkainen haluaa nostaa esille myös ampumaradat, joiden toiminnan turvaamisesta on päätetty hallitusohjelmaa myöten. Hallitusohjelmassa aivan oikein todetaan, että Suomen ampumaratojen toiminta tulee turvata ja samalla…