Ohessa Juha Tuunan artikkeli, joka on julkaistus Salon Seudun Sanomissa 8.7.2024:

Ette tunne
häntä vielä

Hevonpäästä löytyi olympiaurheilija, joka oli MM-kisoissa
pykälän korkeammalla kuin meidän Wilma.

SSS | Juha Tuuna
juha.tuuna@sss.fi

AMPUMAURHEILU Hevonpään ampumaurheilukeskuksessa ei kuhise vaan napsuu.
16 kivääriampujaa, kahdeksan miestä ja kahdeksan naista, ovat rivissä polviasennossa. Kaiuttimista
kuuluu vaimeana ehkä maailman parhaan hip hop -duon Outkastin hitti Hey Ya!, joka ei aivan istu Hevonpään sekametsämiljööseen.
Ampujat laukaisevat viiden sarjoja, osumakohta tulee kännykkään kirjaimellisesti luodinnopeudella.
Paikalle F sijoitettu ampuja tuijottaa laukausten välissä etuoikealle tyhjyyteen tai tarkemmin
ottaen puuskaisessa tuulessa tanssivaan varsinaisuomalaisen metsän.
Hänen ampumapukunsa liepeessä lukee pystysuuntaisin kirjaimin Leppä, joka on hänen sukunimensä. Ampujan etunimi on Aleksi ja hän sattuu olemaan yksi Suomen suurimmista mitalitoivoista reilun kahden viikon kuluttua alkavissa Pariisin olympialaisissa.
Aleksi Leppä taisteli 56. Salon Ampumakisojen voitosta polvi ja makuuasentojen ajan. Pystyssä
hän lähti omille teilleen. Kesken finaalikierroksen noviisikatsoja koki hämmentävän hetken, kun ennen laukausta siihen asti täysin vaiti ollut yleisö (eli toimitsijat ja huoltajat) aloittivat rytmikkään taputuksen taustalla soivan Tuure Kilpeläisen päälle.
Lopulta Leppä otti voiton 4,9 pisteen (eli ikuisuuden) erolla ennen Cristian Frimania.
– Sopiiko, jos pakkaan kamat ensin. Tässä menee hetki, Leppä pyytää toimittajalta noin minuutin
viimeisen laukauksen jälkeen.
Pakkaaminen eli aseen purku ja puvun viikkaus sujuvat sotilaallisella tarkkuudella. Hän elää kuten
opettaa, sillä Leppä on töissä liikunta-aliupseerina Kaartin jääkärirykmentissä Santahaminassa.
– Ei ollut kovin hyvä päivä. Ei ihan ajoitus, hermotus ja rentous ollut kohdallaan, Leppä harmitteli kesken piipun rassauksen.
– Tuuli oli tosi vaikea ja vie väkisin osan keskittymisestä. Ulkomailla finaalit ammutaan usein
sisätiloissa, jolloin voit keskittyä pelkästään ampumaan keskelle.
Helsingissä asuva haminalainen viimeistelee olympiakuntoaan ensi viikolla Saksassa, jonne kokoontuu paljon olympia-ampujia. Leppä kävi tutustumassa jo vuosi sitten olympialaisten ampuma-areenaan Chateauroux ennen kun se lyötiin vajaaksi vuodeksi karanteeniin.

”Vähän se on
yllättänyt, miten
rauhassa olen
saanut olla.”
Aleksi Leppä

On vähän vaikea ymmärtää, että tuossa se mitalitoivo laittaa kamoja kasaan kuin kuka tahansa.
Nyt puhutaan kuitenkin vajaan vuoden takaisesta MM-hopeamitalistista, joka ihan realistisesti
voi nousta kolmen viikon kuluttua olympialaisten mitalikorokkeelle ja sitä kautta koko sportti-Suomen
kaapin päälle.
Eikö se ole pelkästään hyvä asia, että paineet ja huomio on muualla?
– Onhan se varmaan erilaista kuin Wilma Murrolla, jota media seuraa kaikkialle. Kai se on hyvä juttu. Vaikea sanoa, kun en ole aikaisimmin ollut olympialaisissa.
– Mutta vähän se on yllättänyt, miten rauhassa on saanut olla, koska porukat kyllä varoitteli.
Olen pystynyt sivuuttamaan sen, koska meidän lajia seurataan niin vähän.
Leppää voidaan pitää mitalisuosikkina, mutta niin voidaan pitää myös lähes jokaista 27 muuta
kilpailuun osallistuvaa.
– Olympialaisiin pääsi maanosakisojen kaksi parasta plus MM kisojen neljä parasta. Kaikki urheilijat miinus Oseanian ja Afrikan edustajat ovat potentiaalisia menestyjiä, koska he ovat jo voittaneet jotain. Verrataan vaikka Usain Boltiin! Kun hän kyyristyi lähtötelineisiin, niin kaikki tiesivät, että hän voittaa, Lepän valmentajaisä Marko vertailee.
Suomen lähihistoriasta löytyy kaksi Lepän kaltaista tuntematonta olympia-ampujaa, jotka palasivat Helsinki-Vantaalle mitali kaulassa: Marko Kemppainen 2004 Ateenasta ja Henri Häkkinen 2008 Pekingistä.
Lepän paineita keventää sekin, että kisajoukkueen toinen suomalainen miesampuja Eetu Kallioinen oli kolme vuotta sitten Tokion olympialaisten skeetissä neljäs ja on ennakoissa Leppääkin suurempi mitalitoivo.
– Itse asiassa Eetu on voittanut jopa enemmän kuin Wilma, vaikka hänellä ei ole Euroopan mestaruutta, Leppä vertailee eikä mainitse missään vaiheessa sitä, että Murto voitti viime vuonna ”vain” MM-pronssia ja hän itse MM-hopeaa.
Leppä on saanut valmistautua olympialaisiin niin ammattimaisesti kuin se Suomessa on mahdollista. Työ liikunta-aliupseerina on joustava ja palkka pieni mutta varma.
Sen päälle Leppä nousi täksi vuodeksi opetus- ja kulttuuriministeriön suuren apurahan saajaksi (20 000 euroa) eli tilille rapsahtaa joka kuukausi myös 1 666 euroa apurahaa.
– Jos olisin pelkällä Puolustusvoimien palkalla, niin pitäisi miettiä enemmän. Nyt voin keskittyä
täyspäiväisesti.

Kulujakin toki on. Olympialaisiin kun ei voi jättää mitään jossiteltavaa, Lepälle piti hankkia vara-ase, joka maksoi noin kymppitonnin. – Plus tähtäimet päälle, valmentaja-Marko lisää.
Marko Leppä oli myös paikan päällä Sveitsissä seuraamassa aseen valmistusta.
– Mulle annettiin käteen litran juomapullon kokoinen metallipala (alumiinia) ja sanottiin, että tästä tehdään kiväärin kehys. Pala lyötiin laitteeseen, vesi roiskui ja kahdeksan tunnin päästä osa oli valmis. Että kun siellä jotain tehdään, niin se tehdään viimeisen päälle, Marko Leppä nauraa.
Viimeisen päälle on tehty myös Aleksi Lepän kotisivut, joita ylläpitää valmentajaisä. 15 vuoden kokemuksella voin väittää, ettei kellään muulla suomalaisella olympiaurheilijalla ole niin kattavaa sivustoa kuin Aleksi Lepällä.

Raha ei kuitenkaan laiskista. Talvisin Turussa harjoitteleva Leppä ampuu noin 35 000 laukausta vuodessa.
– Laukaisurytmi on noin minuutin per laukaus eli tunnissa 60–70 laakia. Jos aamupäivällä on kahden
tunnin ja iltapäivällä kolmen tunnin treeni, niin se on 300–400 laakia päivässä, valmentaja laskee.
Kohti olympialaisia laukaisumäärät ovat kuitenkin vähentyneet, koska kevään kilpailutahti oli
niin tiivis.
– Olisin voinut Rion reissun jättää välistä (maailmancupin voitto), mutta halusin saada kovia kansainvälisiä kilpailuja, jotta tiedän missä menen.
Kamat on pakattu ja lyöty takakonttiin. Leppä odottelee palkintojenjakoa Hevonpään terassilla
ja on pakko verrata Aleksi Leppää vielä Suomen tutkitusti suosituimpaan urheilijaan Wilma Murtoon.
Harmittaako se lajin kannalta, että kiinnostus syntyy vasta
menestyksen kautta?
– Ammunta on ollut Suomessa joskus todella iso laji. Me olemme pudonneet siitä kelkasta. Kyllähän näkyvyys toisi lisää harrastajia ja koventaisi kilpailua. Sekin on ongelma, että olen askeleen kaksi
muita edellä, enkä oikein saa kilpailua kotimaassa. Toisaalta ammunta on todella monipuolinen laji, jonka alla on paljon lajeja.
– Onhan se rikkaus, mutta myös haitta. Olisi helpompi, jos kaikki ohjattaisiin vaikka kivääriin tai
pistooliin, niin harrastajat leviävät, Leppä pohtii.
Myös ampujissa on eroja. Siinä missä haulikkoampuja Marko Kemppainen tuprutteli kaksi askia tupakkaa päivässä ja rentoutui olympialaisissa lukemalla Korkeajännitys-sarjakuvia, ovat kivääriampujat pakostakin pedantteja syväkeskittyjiä, koska lajin luonne vaatii sitä.
– Kyllä sen eron huomaa! Kiväärissä pitää olla todella rauhallinen ja keskittynyt, kun taas haulikossa suoritus kestää lyhyen hetken ja voi sen jälkeen mennä ihan…, Leppä demonstroi eroa rojahtamalla
terassituolin selkänojalle kädet leveänä.

Haastatteluhetkestä 25 päivän kuluttua Lepän pitäisi olla elämänsä parhaassa iskussa Chateauroux’n olympia-areenalla. Sitä ennen hän on jo kilpaillut 10 metrin ilmakiväärissä, joka on hänen sivulajinsa.
Onko tavoitteesi Pariisissa sijoitus vai suoritus?
– Finaalipaikka (kahdeksan parasta) on tavoite, koska olen ollut tänä vuonnakin monessa kansainvälisessä kisassa finaalissa. Ja finaaliin lähdetään nollista eli siinä on sama latu auki kaikille.
– Mutta nämä ovat minun ensimmäiset olympialaiset. Olen tyytyväinen, jos voin käsi sydämellä sanoa tehneeni parhaan mahdollisen suorituksen.
Leppä täyttää syksyllä 30 vuotta eli nyt kuuluisi sanoa, että ”hänellä on vielä aikaa”, joka on ehkä
vaarallisin lause ylipäätään vaarallisessa urheilupuheessa.
Mitä jos sitä aikaa ei ole ja nämä jäävät ensimmäiseksi ja viimeiseksi mahdollisuudeksi?
– Voihan se olla, että olen jo urani huipulla. Ammunta on mennyt siihen suuntaan, että vähän päälle
kolmekymppiset ja siitä nuoremmat pärjää.
– Pääsin maajoukkueeseen vuonna 2011 ja olen siitä lähtien ampunut joka vuosi paremmin. Se
on syy, miksi olen tätä lajia jatkanut näinkin pitkään, Leppä pohti ja lähti hakemaan Salon Ampumakisojen voittopokaalia.
Sen rinnalle kannattaa jättää tilaa olympiamitalille – varmuudenvuoksi.